Nyt Wagen täytettyä puoli vuotta ajattelin laittaa vähän ylös mitä Wage osaa.
Wage on hyvin kiltti poika ja pyrkii välttämään konfliktitilanteita niin toisten koirien kuin emännän kanssa. Koulutus on tähän mennessä tapahtunut
lähinnä kotona sisätiloissa ja toisinaan tutuissa ulkoilutilanteissa. Pillistä Wage tulee ulkona luokse päätä huimaavaa vauhtia ja sisällä sekä
ulkona myös käskystä lähestulkoon aina. Istuminen ja maahan meno onnistuvat sekä suullisista käskyistä että käsimerkeistä. Näitä kuten myös
seisomista on harjoitettu naksutinta hyväksi käyttäen. Seisominen alkaa vähitellen sujumaan niin, että voimme lisätä käskysanan ja käsimerkin.
Paikallaan istumista on harjoiteltu ja paikallaan pysyminen tuntuu onnistuvan jo suhteellisen hyvin. Isäntä haluaa huomauttaa Wagen harjoitelleen
innokkaasti kopin ottamista (vahtelevalla menestyksellä!). Hihnassa kulkeminen sujuu ja vetäminen on melko vähäistä. Wage pissaa ja kakkaa käskyistä.
Yksin oleminen ei tuota suurta tuskaa ja poikaa on helppo kuljettaa mukana erilaisissa liikennevälineissä. Noutaminen on kiinnostavaa ja pakastimen
oven käydessä on Wage varmasti heti vierellä! Usein noudettava esine palautuu takaisin, mutta ei ihan aina... Irti Wage on oppinut päästämään
kiitos!-pyynnöllä.