Torstai 26.4.2009

Lähes vuosi viimeisimmästä päivityksestä on ehtinyt kulumaan, HUH! Mitäs sitten onkaan vuodessa tapahtunut? Koirille ei paljon mitään. Intro kävi Koski Tl:ssä näyttelyssä toukokuussa ja esiintyi H:n verran. Arvostelu tulee varmaan joskus vielä näytille, mutta ei juuri nyt. Tollerileirillä kävimme koko perheen voimin, joskaan mihinkään koulutukseen emme osallistuneet. Osallistuminen tyssäsi siihen että emännällä oli varmasti leirin SUURIN vatsa! Sittemmin vatsassa olleet ulkoistuivat vain päivän Wagen syntymäpäivää ennen ja nykyään elämäämme Rauhankalliolla sanelee E-tiimi eli Elisa ja Eemeli. Pentuekokomme oli siis puolet suurempi kuin yleensä ja töitäkin on sen vuoksi ollut tuplaten. Wage ja Intro ovat onneksi ottaneet elämän muutoksen vastaan melko tyynesti. Nyt kun Eemeli jo liikkuu niin on tullut huomattua, että Wage välttelee lapsia kun taas Intro kestää hiukan enemmän noita ronskia otteita. Molemmat koirat ovat Elisan takuuvarmoja naurattajia ja Intro hoitaa tunnollisesti "Piipon Puhdistuspalvelua" Eemelin pulauttelujen putsaamisen merkeissä.
Sunnuntaina Wage ja Intro pääsivät pitkästä aikaa treffaamaan rotukavereitaan Salon seudun tollerilenkillä joka oli Perniössä. Sanomattakin lienee selvää että olivat hiukan täpinöissään ;) Intro hiukan otti mittaa Edun kanssa, mutta eipä tuossa mitään dramatiikkaa ollut. Hiukan pystypainia ja Iippo jäi alimmaiseksi. Loppumatkan Intro keskittyi olemaan porukan ensimmäinen ja pitihän tuota yhtä tyttöäkin ahdistella... Muuten koirien elämä on lyhyitä lenkkejä viikolla ja viikonoppuisin on sitten päässyt pidemmillekin lenkeille ja metsään. Muutaman kerran on hiukan otettu dameilla muistutuksia siitä mitä koiria ovat, mutta riistaa eivät ole varmaan vuoteen nähneet *huokaus* Toivoa sopii, että tästä vielä harrastamaan päästään, mutta vielä ei ole sen aika.