Lauantai 3.3.2007
Tämän kertaisten kuulumisten otsikkona voisi olla "Oksennusta läpi yön"...
Meillä siis sairastetaan ja viikonlopun suunnitelmat vaihtuivat kotona toipumiseen. Huolen aiheuttajana tällä hetkellä on Wage.
Eilisen illan metsälenkin jälkeen Wage oksensi omalla pihalla. Oletin sen syöneen jotain sopimatonta metsässä, sillä herra
paineli aivan omia reittejään Intron toikkaroidessa ihan lähituntumassa. Wage oli kuitenkin ihan pirteä ja söi hiukan papanoita
ja piimää samalla kun annoin Introlle sen päiväruuan. Tilanne ei kuitenkaan parantunut... Wage oksensi puoliksi sulaneet
papanat ja kaiken muunkin vatsalaukkunsa sisällön illan aikana. Luonnollisesti jäppinen joutui paastolle eikä saanut iltaruokaa.
Eipä sen puoleen, en usko että se olisi sille maistunutkaan. Nukkumaan mennessä varasin talouspaperia sängyn lähelle. Tämä
osoittautui hyväksi ennakoinniksi, sillä Wage asettautui sänkymme alle ja oksensi siellä yön aikana, olisikohan ollut, kolme
kertaa. Heräämiset eivät kuitenkaan jääneet siihen kolmeen kertaan sillä kahdentoista aikaan alkoi Introlle tulla myös
huono olo... Pikku-Iivari kävi kakalla paperilla, oksensi ja ripuloi ulos. Ensin tietenkin kaikki iltaruuat ja sen jälkeen
samanlaista valkoista vaahtomaista sitkeää limaa mitä Wagekin. Kaiken kaikkiaan Wage oksensi illan ja yön aikana 8 kertaa ja
Intro noin 10 kertaa. Normaalisti Intro nukkuu Pertsan puolella lattialla olevalla pedillä, mutta kipeänä se selvästi
hakeutui minun hoiviini ja nukkuikin lattialla vieressäni. Viiden-kuuden aikaan aamulla tilanne rauhoittui. Intro joi runsaasti
ja se vesi ei enää tullut ulos. Wagesta huolestuminen johtui/johtuu lähinnä sen juomattomuudesta, se vain makoili sängyn alla
koko yön ja aamun. Aamulla/aamupäivän aikana Wage on oksentanut kaksi kertaa sappinesteitä eikä enää vaahtoa.
Tällä hetkellä Intron tilanne näyttää hyvältä. Riisi/piimä on pysynyt sisällä ja se on juonut normaalisti ja on muutenkin
suht ok. Tietenkin väsynyt yöllisestä valvomisesta ja pahasta olosta. Wage huolettaa. Se joi runsaasti sen jälkeen kun sen
pakotin pois sängyn alta, mutta mitään riisiä/piimää se ei suostunut syömään. Lisäksi se selvästi on vaisu ja huonovointisen
oloinen. Lämmönkin jo mittasin, 38 astetta. Nestettä annan lisää ruiskulla ja Inupekt Forten syötin sille väkisin. Täytyy
kaivaa päivystävän elänlääkärin numero esiin jollei tämä tästä helpota...