Sunnuntai 26.3.2006
Kaksi viikkoa kulunut edellisestä päivityksestä ja kuten arvata saatatte on Kennelliiton lausunto Wagen lonkista tullut jo
reilu viikko sitten ;) En soitellut liittoon ja kysellyt kuvien tulosta etukäteen vaan kiusasin itseäni ja hain sen "maagisen
kirjekuoren" postista. Kotiin asti en malttanut kuorta kantaa ennen avaamista vaan raastoin sen auki jo autossa. Siinä se
luki: B/B :D Eipä tarvitse lähteä kahvia kerjäämään Skutilta, vaikka mukava miekkonen olikin ;) Eihän tuo uusi kuvaustulos
elämäämme mitenkään muuta, mutta olihan se mukava uutinen.
Muuten elomme on koostunut paikallamakuu harjoituksista, toko-treeneistä sekä rauniotreeneistä. Niin, ja otimmehan viime viikolla
onnistuneet haulikkotreenitkin :) Intoa löytyy liikaa ja paukkonoutoon lähtö on varmaa jos ei koirasta pidä kiinni. Parempi
kuitenkin näin päin. Kevät tulee varmasti ja sitä odotellaan ;)
Sunnuntai 12.3.2006
Pitkästä aikaa kuulumisia! Päivitykset ovat lopahtaneet ajan puutteeseen joka hyvin pitkälti on johtunut emännän opintojen
loppurutistuksesta. Nyt on opinnäytetyö jätetty luettavaksi ja kypsyysnäytekin tehty. Vielä on muutamia koulujuttuja kesken,
mutta kaipa tästä kohta ollaan valmiita. Wage on näistä hommista kärsinyt sen verran, etten ole ehtinyt panostaa sen kanssa
touhuilemiseen niin paljon kuin haluaisin. Uuden harrastuksen olemme kuitenkin löytäneet ja se on äijien etsiminen. Keväällä
suuntaamme kirsun raunioille, mutta nyt pakkas- ja lumiaikaan käymme talotreeneissä. Wage tykkää käyttää kuonoaan ja melkoinen
nuhistus kaikuu käytävillä kun tuo mustikkakirsu on hommissa ;)
Noutotreenit on vähillä, mutta silloin tällöin niitäkin palautellaan mieliin. Haulikkotreenit ovat jääneet ajanpuutteesta johtuen
väliin, mutta nou-treeneissä päästiin kuitenkin kuuntelemaan damipyssyä. Wagea ei haittaa paukut kun on jotain tekemistä, mutta
jollei se näe ampujaa ja esim. odottelee, niin silloin paineet kasvavat. Lukkoon se ei kuitenkaan onneksi enää mene, joten
edistystä on selvästi tapahtunut. Tottelevaisuus rintamalla koulussa ovat käyneet niin emäntä kuin koirakin. Nyt on
tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi käyty eli istuttu kaksi kaunista viikonloppua tuntitolkulla kuuntelemassa ja
puhumassa koirista, ohjaajista ja kouluttamisesta. Wagen kanssa on käyty joka toinen tiistai Tassujen hallilla treenaamassa.
Tehotreeniä pidetään paikallamakuussa ja noita harjoitteita tehdään myös kotona. Tavoite on, etten joudu perumaan jo makstettua
osallistumista huhtikuussa oleviin kokeisiin...
Terveysrintamalta uutisia: Wage oli uusintalonkkakuvauksessa 2.3. ja samalla kuvattiin myös selkä ja otettiin rabiesvasta-aine
testi. Selkä on kunnossa kuvan mukaan, mutta hieronta ei varmasti ole haitaksi ;) Vasta-aine testin tulos tuli ja voimme
lähteä kesällä Norjan reissulle hyvillä mielin. Lausuntoa lonkista vielä odottelemme ;) ;) ;) Siitä sitten myöhemmin lisää...