Tollerileiri 4.-6.6.2004

No niin! Nyt on elämämme ensimmäinen Tollerileiri takana päin. Hauskaa todellakin oli ja ensi vuonna otetaan kyllä uusiksi! Mutta jospa aloittaisin alusta…
Perjantaina oli tarkoitus lähteä ajamaan ajoissa. Jostain kumman syystä pääsimme Someron rajojen ulkopuolelle vasta kello 12 aikoihin! Vaikutti siltä että kaikki eläkeläiset ja mökkiläiset olivat päättäneet lähteä ostoksille apteekkiin ja kauppaan. Kaksi tuntia pörrättiin ympäri Someroa keräämässä viime hetken ostoksia. No, matkaan kuitenkin päästiin. Aurinko porotti armottomasti takaikkunasta ja sivuikkunasta suoraan Wageen jo alkumatkasta. Vielä viime hetken pysähdys ja pyyhe ikkunan ja pokan väliin roikkumaan ja suojaamaan poikaa kuumottavalta auringolta. Alkumatka sujui mainiosti vaikka välillä pitikin soittaa isännälle töihin ja kysyä ollaanko oikeaan suuntaan menossa. Matkassa oli Etelä-Suomen kaupungit -kartasto, jossa A4 kokoinen Suomen kartta ja Keltaisilta Sivuilta tulostettu ajo-ohje. Ei siis mitkään hyvät lähtökohdat ;) Matkalla soiteltiin toisen Riikan kanssa ja sain kaimalta hyvät ohjeet mihin suuntaan lähteä Tampereelta. Mutta sitten tuli mutka matkaan ja hermotkin siinä taisi mennä. Tiesin että Oriveden kohdilta lähtee tie Ruovettä kohden. Odotin jonkinlaista kylttiä missä olisi lukenut Ruovesi tai Virrat. Jostain kumman syystä sellaista en sitten huomannut. Olisi pitänyt nousta Oriveden keskustaa kohti, mutta minä tyttö vain polkaisin kaasua ja jatkoin eteenpäin ja odottelin kylttiä tien laitaan. Sitten jo Längelmäen puolella jonkun aikaa ajettuani soittelin taas isännälle. Selvisi että olen mennyt rutkasti ohi oikeasta risteyksestä. Käännyttiin sitten takaisin ja oikealle tielle päädyttyämme meni loppumatka jo hyvin. Täytyy vaan sanoa, että en välttämättä ole rauhallisimmillani, kun matkalla Tollerileirille tulee viivytyksiä! Kuitenkin perille päästiin loppujen lopuksi ajoissa.
Perillä tapasimme Riikan ja Akun pitkästä aikaa. Haimme mökin avaimen Ninalta ja Harrilta, samalla tuli tavattua Nino (Wagen synttärikaima) ja Mila. Niemispellon Niinan ”iso” poika Esa oli hetken hoidossa Ninalla ja Harrilla, eikä juuri sillä hetkellä vaikuttanut kovin tyytyväiseltä oloonsa… Hyvät keuhkot pojalla ;) Kahden vuoden täti-kokemuksella ei ollut toivottua vaikutusta rauhoitteluyrityksissä, joten pakenin paikalta avaimen kera Harrin otettua rauhoittelevaa kontaktia Esaan. Meidän kahden karvattomamman ja koirien mökki oli siis koppi numero 13, kahden hengen mökki ilman mukavuuksia. Kalustuksena oli kaksi sänkyä, kaksi tuolia, pöytä, yksi hylly ja yksi henkaritanko. Pojat yrittivät pistää leikiksi jo mökissä, mutta me Riikat kielsimme sen tehokkaasti eikä mökissä sen jälkeen pahemmin riehuttu. Fiksut koiruudet ymmärsivät tilojen rajallisuuden ja hoitivat remuamisen ulkona vapaana ollessaan. Kävimme kuuntelemassa leirin avauksen, joka suoritettiin hyvän sään suosiessa grillikatoksella. Laasasen Hanna kertoi Tollerileirin suosiosta: ihmisiä noin 190 ja koiria 130 kappaletta!! Kouluttajat esittäytyivät ja sen jälkeen jakauduimme ryhmiin. Riikka ja Aku olivat toisessa taippari-ryhmässä ja me sitten Wagen kanssa toisessa. Meidän ryhmän kouluttajina toimivat Riitta Koivisto ja Kirsi Mantilo. Sitten alettiinkin jo tosi toimiin ja matka suunnattiin rantaan. Ensimmäiseksi siis vesinoutoja lokin keralla. Olimme Wagen kanssa numerolla kolme, joten emme joutuneet odottelemaan kauan. Kirsi otti meidät rannalla vastaan, kun taasen Riitta oli airoissa vähän pidemmällä järven selällä. Wage oli juuri edellisellä viikolla käynyt uimassa ja osoittanut osaavansa. Nyt kuitenkin veteen meno takkusi. Jätkä meinasi, että se riittää että vatsakarvat kastuvat. Kokeiltiin heittää lokkia ihan lähelle ja siinä hetken ennen kuin Kirsi heitti lokin veteen ehdin mielessäni ihmetellä, että mitähän lokin suusta roikkuu… Lokin osuessa veteen tämä ”jokin” erkaantui lokista ja putosi linnun viereen. Olin jo ehtinyt lähettää Wagen noutoon ja jätkä vähän ihmetellen toi sitten sen ”jonkin” rantaveteen. Ne olivat ilmeisesti lokin omia suolia tai sitten jotain vastaavaa mitä lintu oli juuri syönyt! Jotenkuten ne sitten kerättiin pussiin ja laitettiin sivuun. Vielä kerran meidän vesinoutojen aikana ne pääsivät ”karkaamaan” ja lilluivat iljettävinä rantavedessä… Wage saatiin sitten kastautumaan ja sen jälkeen ei ollut ongelmaa uimisessa. Riittakin pääsi testaamaan heittojaan veneestä ja Wage uimaan hiukan pidempää matkaa. Lokki ei kuitenkaan palautunut emännälle vaan taisi joka kerta pudota rantaan. Mutta ei se mitään, pääasia että uinti maistui ja lokki otettiin suuhun!
Vein Wagen mökkiin ja kävin katsomassa muiden vesinoutoja sekä Riikan ja Akun taippari-ryhmän treenejä. Loppuillan ohjelmassa oli vielä lenkki Runebergin lähteen kautta Haapasaaren vastarannalle, missä Wage ja Aku pääsivät vapaina juoksentelemaan rantaveteen. Iltapala oli ihan maistuva ja taisivat koiratkin nauttia sapuskoistaan. Wage oli koko leirin ajan ulkoruokinnassa ja Aku sai syödä sisätiloissa. Wage kun on niin paljon hitaampi syöjä kuin Aku ;) Emännät kävivät saunassakin jossa oli vielä mennessä lämmintä vettä, mutta siinä vaiheessa kun hiukset piti pestä oli tarjolla enää kylmää vettä. Minä sissinä pesin hiukset henkeä haukkoen kun taas Riikka päätyi aamusuihkuun. Grillaamassakin käytiin vaikka meillä ei omia makkaroita ollutkaan. Suuri kiitos Akun Iiris-siskon ihmisille Anitalle ja Veeralle seurasta ja makkarasta! Makkaroiden syönnin jälkeen alkoi mökki jo kovin houkutella ja niin painuimmekin jo unten maille. Koirat valtasivat sänkyjen aluset ja uni niillekin vihdoin tuli, vaikka Wage yrittikin ”p*#~ahalvaushaukulla” saada kaikkia hereille. Se on muuten todella järkyttävää kun koira päättää juuri tyynyn kohdalta sängyn alta päästää murinan säestämän haukunrähähdyksen! Siinä hetken hengittelee rauhoittavasti jotta sydän asettuisi! Yö meni loppujen lopuksi hyvin vaikka Wage (tuo öinen hipsijä) kävikin tarkistamassa vieläkö Riikka S. oli hengissä ;) Myöhemmin kuulimme joillakin muilla olleen todellisia ongelmia koirien rauhoittamisessa vieraassa paikassa ja tästä syytä aiheutuneesta univajeesta…
Lauantaiaamu valkeni sangen mukavassa ilmassa ja aurinko nousi nopeasti paikalleen. Aamutoimien jälkeen kokoonnuimme parkkipaikalle ja lähdimme matkaan kohti metsää, jossa oli tarjolla hakuruutu. Volvo todettiin tila-autoksi ahtamalla neljä ihmistä (molemmat Riikat, Anita ja Veera) ja kolme koiraa (Wage, Aku ja Iiris) kyytiin. Mukaan mahtui myös Riikan ja Akun näyttelyhäkki (kasassa tietenkin!). Perillä jakaannuimme omiin ryhmiimme ja kouluttajat kävivät tekemässä ruudut. Siirryin Wagen kanssa odottamaan omaa vuoroamme ja siinä samalla tuli tutustuttua hiukan Wagen puolisiskoon Siraan ja omistajaansa Niinaan. Kuriositeettina mainittakoon vielä, että Wage keppiä syödessään sai kepin poikittain ylähampaidensa väliin kitalakeaan vasten. Onneksi se lähti ihan emännän sormivoimilla irti.
Omalla vuorollamme sitten siirryimme hakuruutua kokeilemaan. Wage lähti innokkaasti ruutuun, mutta siihen se sitten jäikin. Irtautui hyvin ja löysikin vaakkuja, mutta yhtään ei ottanut suuhunsa. Ei vaikka lähetin uudestaankin. Harjoitus sitten lopetettiin ja ohjeita saatiin. Ei siinä muuta kuin hakuruutua dameilla ja sitten erikseen varistreenejä. Palattuani autolle päätin kasata Riikan häkin ja laittaa Wagen sinne. Poika meni hyvin häkkiin ja jäi hiljaisena odottamaan paluutani. Kävin katsomassa muiden harjoituksia ja sen jälkeen kävimme Veeran kanssa uittamassa Wagea, Akua ja Iiristä läheisellä järvellä. Wage meni veteen kunhan sinne vaan lensi jotain haettavaa. Vielä ennen lounasta Kirsi veti Wagelle laahausjäljen pupulla. Seisoimme polun varrella katsomassa kun Kirsi lähti pupua vetämään, Wage vieläpä lähes hypnoottisena tuijottaen. Kirsin palattua polulle hiukan edempänä lähetin Wagen jäljelle. Se lähti aivan sata lasissa! Ilmeisesti liika vauhti kostautui ja yhtäkkiä koira putkahti polulle juuri sieltä mistä Kirsi oli palannut metsästä. Kutsuin Wagen luokse ja lähetin sen uudestaan jäljelle. Nyt se lähtikin paljon rauhallisemmin ja jaksoi haistella jäljen loppuun asti. Itse en nähnyt missä pupu oli, mutta sieltä Wage tuli suoraan luokse ja pupu suussa! Vähänkö voi tuossa tilanteessa olla ylpeä koirastaan!! Emäntä oli yhtä hymyä!
Lounaan jälkeen toisessa taippariryhmässä tapahtui vaihto ja Riikka, Aku, Anita, Veera ja Iiris jäivät leirintäalueelle vesinoutoja harjoittelemaan kun me taasen lähdimme uudestaan metsään. Laitoin Wagen taas häkkiin, mutta nyt haukunta seurasi kannoillani kun lähdin katsomaan muiden treenaamista. Palasinkin autolle ja syvennyin uusimpaan Tolleri-lehteen ja Wage rauhoittui unille. Aikamme siinä levättyämme oma ryhmämme palasi metsästä ja osalle tehtiin lisäharjoitusta dameilla ja vaakuilla. Mekin harjoittelimme Riitan opastuksella vaakkuun tarttumista. Siis emännälle se ei tuota ongelmia, mutta Wage ei niin innostunut ollut otuksesta että olisi sen ottanut suuhun. Harjoitus ei siis tuottanut ihan toivottua tulosta. Jälleen ”leikimme” Mamman aarre -leikkiä. Tässä siis minä halaan tiukasti vaakkua tms. ja hoen: ”mamman aarre!!”, enkä anna Wagelle aarretta. Kun sitten Wage osoittaa suurta mielenkiintoa aarretta kohtaan heitän sen poispäin ja toivon pojan ottavan sen suuhun. Joskus toimii, joskus ei. Tällä kertaa ei toiminut niin hyvin kuin olisi voinut. Taisi poika vaakkua siivestä vähän roikottaa, mutta mitään hyvää nouto-otetta ei todellakaan ollut. No, se riitti sillä kertaa ja Riitta heitti Wagelle kaninnahalla päällystetyn damin. Sehän oli pojalle mieleen ja se kyllä tuotiin käteen kauniisti.
Näiden harjoitusten jälkeen paikalle kutsuttiin ”haulikkomies” Jani ja me lähdimme siirtymään kauemmas ampumispaikasta. Muitakin joukkiossamme oli, lähinnä siis sellaisia koirakoita joissa koira ei ollut laukauksia kuullut vielä ollenkaan tai sellaisia joista tiedettiin koiran hötkyilevän pamauksia. Nämä koirat, jotka eivät olleet laukauksia kuulleet pidettiin hiukan erillään näistä hötkyilevistä. No, meitä tuntevat arvaavat että me olimme kastia hötkyilevä-koira. Kun sitten paukkuna alkoi, alkoi myös Wagen reaktiot… Lyhyiden paussien aikana sitten siirryin kauemmas ja Wage veti koko ajan poispäin ja pyrki etsimään ”suojaa” tien varren puiden alta. En tiedä kuinka kaukana loppujen lopuksi olimme, mutta määrittelisin että hyvin kaukana! Vihdoin näin tieltä mahdollisen reitin suolammelle ja siirryin sinne panikoivan koirani kanssa. Sain Wagen hiukan rentoutumaan heittelemällä sille kepin pätkiä veteen… Jossain vaiheessa tajusin, että auto oli mennyt tiellä joten päättelin paukkeen jo loppuneen. Lammella tuuli kovin, joten en kuullut laukauksia. Siirryimme takaisin tielle ja lähdimme kävelemään takaisin autolle. Vastaan tuli monia autoja ja ohjaajatkin kysäisivät matkalla että kuinka kaukana oikein kävimme… Kun vihdoin pääsimme autolle, olivat kaikki muut jo lähteneet. Vaisuna pakkasin auton ja koirankin vielä mukaan. Joka kerta olen joutunut pettymään paukkuharjoituksissa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Ajaessani pois metsästä olin joka kymmenennellä metrillä valmis luovuttamaan paukkuharjoituksissa ja joka kymmenennellä ajattelin että en varmana luovuta. Olo ei todellakaan ollut hyvä.
Selvisin kuitenkin mökille asti ja kävin huuhtomassa kasvoni metsän pölyistä. Wage jäi Akun kanssa mökkiin ja Riikka tuli seurakseni iltapalalle. Kiitoksia suurenmoiselle kämppikselle kuuntelemisesta! Sydäntäni kevennettyäni kävimme vielä mökissä ja lähdimme ilman koiria katsomaan arpajaisten viimeisiä palkintojen jakoa. Olimme aivan ulalla, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja hakeuduimme muiden joukkoon kyselemään että mitä seuraavaksi tapahtuu. Saimme vastauksen joukkiolta joka koostui Tuisku-tollerin ihmisistä Suvista ja Jaakosta sekä Kiia-tollerin Annasta. Siinä joukkiossa taisi olla myös Nandi-tollerin Pia-emäntä, joka sitten keräsi nimiä. Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa leirikisa eli leikkimielinen tokoagi-kilpailu. Jostain kumman syystä sitten nimemme joutuivat lähes vahingossa listalle. Joukkueessamme olivat siis Suvi ja Tuisku, minä (Riikka T.) ja Wage, Riikka S. ja Aku sekä Anna ja Kiia. Ei siinä sitten auttanut mikään! Kaikki lähdimme koirien hakuun mökeistämme ja siitä syystä missasimme kokonaan selityksen mitä kisassa piti tehdä. Joukkueemme kisasi viimeisenä joten ehdimme vielä Riikan kanssa testata, miten koiramme suhtautuvat esteeseen. Kummankaan, ei Akun eikä Wagen, kanssa oltu vielä kokeiltu mitään esteitä. Rannalla oli toko-este ja sillä sitten testasimme miten käy. Wage meni yli, mutta Aku ei suostunut estettä ylittämään. Tämä tietenkin aiheutti pienen ongelman, sillä suoritettava rata oli seuraavanlainen: este (jonka myös ohjaaja sai ylittää), kepit (vaihtoehtoisena suorittajana ohjaaja), este, tuoli (jolle ohjaajan piti istua ja istuttaa koira lähelle) ja makuualusta (ohjaaja makuulle ja koira maahan). Näiden jälkeen täysillä maaliin ja seuraava koirakko radalle. Yhteisaika ratkaisisi pelin. Katselimme kauhulla muiden suorituksia. Paikalla oli joukkueita joissa koirat olivat harrastaneet agilityä, eikä niillä kauan kuono tuhissut esteillä ja kepeillä! Vuoromme tullessa ihan liian aikaisin ilmoitimme joukkueemme nimeksi enteellisesti ”Komediennet”. Joukkueessamme kaikki ohjaajat kiersivät kepit, mutta kaikki koirat ylittivät esteet (avustettuina tai ilman). Riikka S. nimittäin kantoi Akun esteiden yli ja nopeasti sen suorittikin sillä yllätykseksemme voitimme koko kisan!!! Voitto tuli totaalisena yllätyksenä ja täytyy sanoa, että se piristi päiväni ihan onnistuneen tasolle. Ehkäpä Wagella ja minulla on vielä mahdollisuuksia agilityssä, jos ei paukkuarkuudesta päästä eroon! Palkinnoiksi saimme kertakäyttö lautasia (Nalle Puh) ja Disneyn kertakäyttömukeja, lisäksi saimme (muistaakseni) MEJÄ-porukalta koirille herkkuja (saparopaloja ja muuta vastaavaa).
Leirillä oli myös ainutlaatuinen tilaisuus mittauttaa koiran nopeus poliisitutkalla! Totta kai tähän tilaisuuteen piti tarttua, varsinkin kun halvalla sai (ilmaiseksi!)! Nurmikiven Annina piti kunkin koiraa kiinni lähtöpaikalla ohjaajan juostessa koiraa kutsuen ”karkuun” kohti rikosylikonstaapeli Tiina Kinnaria ja tutkaa. Saatuaan luvan Anniina sitten päästi koiran irti ja sen toivottiin juoksevan kohti tutkaa ja ohjaajaansa. Kaikki koirat eivät suinkaan näin tehneet, vaan jotkut todellisina vesipetoina hakeutuivat vesirajaan, kunnes sitten kuitenkin päättivät miellyttää ohjaajaa ja juoksivat tämän luokse ;) Omalla vuorollani juoksin sitten kohti tutkaa (inhoan juoksemista!!) ja huvikseni kysyin omaa vauhtiani. Yllätyksekseni sain myös vastauksen 18km/tunnissa :) Wage pinkoi 35kilometrin tuntivauhtia, joka taisi olla sellaista keskiverto vauhtia. Ennätys taisi olla 42km/h!
Pikkuspurttien jälkeen suunnistimme Riikan kanssa kohti saunaa kaikkine tarpeinemme. Hiukan siinä naureskelimme ohittaessamme pariskuntia jotka ykköset yllään olivat tulossa kuuntelemaan myöhemmin laulavaa Anita Hirvosta. Siitä joukosta erosimme kuin yö ja päivä ulkoiluvaatteissamme pyyhkeet ja pesuaineet kainaloissamme! Saunalla kuulimme ilouutisen: ”Vielä on lämmintä vettä!”. Kuitenkin päästyämme pukuhuoneeseen ilo muuttui harmistukseksi: lämmin vesi oli juuri loppunut! Eipä siinä mitään… Väsyneinä päädyimme aamusuihkuun ja aikaiseen nukkumaan menoon.
Jonkun aikaa nukuttuamme heräsin ja totesin vessan kutsuvan. Hirvoska kuului jo lavalla laulavan ja etsiskelin avaimia silmät sikkuralla. Eipä näkynyt avaimia. Yhtäkkiä tajusin! Olin jättänyt ne varmaankin oveen kun tulimme viimeisen kerran sisälle. Siellähän ne roikkuivat oven ulkopuolella! Nappasin avaimet mukaan ja sipsutin flanellipyjamassani ja ulkoilutakissani kohti helpotusta. Saatoin olla melkoinen näky tukka pystyssä ja silmät sirrillään ;) Takaisin tullessani päätin nostaa Riikan näyttelyhäkin sisään sillä ihmisiä oli kuitenkin liikkeellä ja mökkimme oli aivan lavalle vievän tien varrella.
Häkin siirto sisätiloihin oli ihan hyvä siirto sillä sunnuntai aamu valkeni sateisempana ja yöllä oli Volvokin saanut mukavan kerroksen siitepölyä yläpuoleltaan koivusta sadeveden mukana. Aamutoimien jälkeen Riikalle ja Akulle tuli äkkilähtö Ninan ja Milan tullessa heitä hakemaan laahausjäljelle. Jäimme Wagen kanssa lepäilemään (ja syömään karkkeja!) ja odottamaan lähtöä PRA-testiin. Toisistamme tietämättä me Riikat olimme ilmoittaneet koiramme PRA-testiin. Yhdessä lähdimme jo sopivasti ennen testin alkua kohti mökkiä nro 57. Paikalla oli jo muutamia koirakoita odottamassa ja kohta paikalle saapuivat myös Nina ja Mila sekä vanha herra Nino ja Harri narun toisessa päässä. Nina jakoi paikalla olleille jonotusnumerot ja meille tuli numero 6. Eläinlääkäriä odotellessa juttelimme monien tuttujen kanssa ja kuvasin koiria. Wagekin pääsi kuvaan Akun ja vielä Sirankin kanssa. Lisäksi Johanna kuvasi Wagen kattavaan Novascotiannoutajia A-Z –kuvagalleriaan. Verinäytteiden oton jälkeen päätimme Riikan kanssa tehdä vielä viimehetken ostoksia Tolleri-putiikista. Mukaani lähti vielä pakollisen kalastajahatun ja t-paidan lisäksi tolleristin pillinaru. Putiikin edustalla tapasimme vielä kouluttajamme Kirsin ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kysyin josko meillä on vielä mahdollisuuksia saada Wage opetettua pois paukkuarkuudesta. Olen nimittäin lähes vakuuttunut reaktion olevan opittu eikä synnynnäinen. Kirsi ja putiikinpitäjä Miilunpalon Eeva antoivat molemmat vielä toivoa ja kertoivat joidenkin siinä joskus onnistuneen. Kiitos molemmille rohkaisevista sanoista ja neuvoista! Paremmalla mielellä jälleen lähdimme kiertämään saarta ja päädyimme päästämään koirat vapaiksi rannalle (ei siis viralliselle uimarannalle!). Wage ja Aku kahlailivat vedessä ja juoksentelivat edestakaisin lähes sulassa sovussa. Välillä tietenkin piti vähän ärinöidä ;)
Pakkasimme tavarat ja palautimme avaimet ennen viimeistä lounasta. Wage ja Aku odottelivat kiltteinä terassin ulkopuolella meidän mutustaessa ruokaa hyvässä seurassa. Ruokailun jälkeen olikin jo aika siirtyä autoihin ja aloittaa matka koteja kohti. Kotimatka meni meillä ilman suurempia kommelluksia, mitä nyt joku idiootti ajoi lähes puskurissa kiinni kunnes vilkautin jarruvaloja. Harhaan ei kotimatkalla ajettu, sillä Riikka löysi kartastani tarkemman sivun kotimatkastani ja kotona oltiin noin kahden ja puolen tunnin ajon jälkeen.
Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen että Tolleri-leirille lähdin ja ikuisesti kiitollinen siitä että leiri järjestettiin! Suuren työn suorittaneille järjestäjille ja kouluttajille annan ilomielin kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!! Ja kiitokset kaikille paikalla olleille iloisen leirimielialan luomisesta ja erityiskiitokset mahtavalle mökkiseuralle Riikalle ja Akulle!! Ensi vuotta odotellen!!