Maanantai 21.6.2004 Sekalaisia harjoituksia!

Tollerileiristä on selvitty ja leiristä kirjoittelin "vähän" pidemmän tekstin (aukeaa omaan ikkunaan). HUOM! En ole mikään kirjoittaja ja lähinnä teksti on omia muisteloja varten ;) Suodatus siis sallittua luettaessa!
Leirin jälkeen otimme sitten luvatusti osaa MEJÄ-treeneihin. Kävin maanantaina vetämässä jälkiä ja sain lukemattomia ja kultaakin kalliimpia neuvoja kokeneemmilta metsän kävijöiltä. Pitkään meni metsässä, mutta vaikka satoikin niin nautin koko rahan edestä! Tiistaina sitten Wagekin pääsi mukaan ja kokeilimme miten Wage toimii jäljellä. Leirin jäljiltä Wage oli todella passelissa vireystilassa eli ei liian innokas. Lähtö nuuskittiin tarkkaan ja sitten lähdettiin etenemään nenä hyvin jäljen päällä. Jälkihän oli siis vuorokauden vanha ja toisen vetämä. Hyvin Wage meni jälkeä pitkin, muutaman kerran pyysin sitä palaamaan jäljelle että ymmärtäisi mitä jälkeä nuuskittaan. Makaukset Wage pysähtyi nuuskimaan eli merkkasi hyvin. Jäljellä oli siis kaksi kulmaa joissa makaukset. Kaadolle tultuamme melkein itse astuin pupun päälle (hyvä suojaväri!) kun Wage edelleen hetken ihmetteli mihin jälki katosi. Pupu sitten haisteltiin ja houkuttelun ansiosta se otettiin suuhunkin. Hyvin Raija hoiti houkuttelun ;) Wage ei nimittäin olisi millään sallinut Raijan pitää pupua puskassa piilossa lenkkeilijän ohittaessa meidät... Wage yritti vinkuen, haukkuen ja nuristen saada pupun itselleen!
Viime viikon MEJÄ-treenit alkoivat jälleen maanantaina jälkien teolla ja Wage odotti sen ajan tällä kertaa autossa. Tiistaina sitten pääsi jo pois autosta ja tosi toimiin. Wage ei ollut enää niin rauhallinen kuin edellisellä viikolla ja toohotti mennä koko ajan. Ihan liikaa virtaa! Lisäksi Dana oli mukana harjotuksissa ja Wage ei millään ymmärtänyt miksi ei päässyt ihanan neidin kanssa remuamaan. Jälki ei menny nyt enää yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla. Liikaa vauhtia ja riistan jäljet kiinnostivat siinä määrin että jäljeltä harhauduttiin. Makaukset haisteltiin hyvin taas, mutta muuten kaikenlaiset äänet ja muut häiritsivät keskittymistä. Kaadolla ei taas pupu kiinnostanut vaan Dana joka oli tiellä jonkun matkan päässä. Houkuttelin Wagea ottamaan pupun suuhun ja kun se vihdoin otti sen suuhun, teki se jotain sellaista mitä ei ole ennen tehnyt... Se nimittäin päätti ravistella pupua oikein olan takaa! Karjaisin kiellon ja pupu putosi siihen. Yritin uudelleen ja sama juttu toistui. Pupu päätyi sitten kassiin alta aikayksikön. Siis aivan liian kuuma koira (hot dog!). No, kuitenkin tuli todistettua, että Wage ei pelkää veren hajua ja nenä toimii. Nyt sitten yritetään jossain vaiheessa harjoitella yksinkin, mutta silti panostamme vielä taipparitreeneihin.
Samalla kertaa kokeiltiin myös hakuruutua variksilla, mutta vaakut eivät kiinnostaneet sen vertaa että olisivat suuhun päässeet. Hakuruutua olemme treenanneet dameilla melko paljon enemmän kuin ennen, joten ehkä poju alkaa jo tajuamaan mitä siltä odotetaan. Tai tietää se, mutta varis ei kiinosta. Lauantaina otin ja sulatin vaakun ja kävimme Ämyrin metsässä Somerniemellä kokeilemassa jos saisin pojun vaakusta kiinnostumaan. Eipä se mikään ylpeyttä kohottava kokemus taas ollut, mutta kyllä sitä vaakkua sitten loppujen lopuksi kannettin. Valitettavasti hyttyset häiritsivät ohjaajaa siinä määrin, että keskittyminen kärsi ja variskin oli jo melko huonossa hapessa joudutttuaan muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi. Yritin valita mahdollisimman vähän muurahaistuneen kohdan vaakulle, mutta se oli hiukan vaikeaa sillä metsä tuntui kuhisevan!
Lauantaina käväisivät myös Nina ja Harri iltateellä. Mila jäi tassuvamman vuoksi mökille huilimaan ja Ninohan ei niin hirveästi perusta synttärikaimastaan joten isäntäväki tuli ilman koiria. Sekin tuntui sopivan Wagelle. Jätkä hullaantui totaalisesti vieraista ja varsinkin Harri oli todella JEES sillä Harri selvästi tietää miten murkkuikäinen Wage tykkää leikkiä ;) Onneksi Wage kuitenkin rauhoittui ja päästiin nauttimaan pienimuotoisesta synntärijuhlinnasta eli mansikkaleivoksista kynttilöillä. Niin, mainittakoon, että myös Nina sai tietenkin leivoksen, mutta ilman kynttilää. Ilta eteni mukavasti turinoidessa ja samalla Nina sai toimia oikolukijana Tollerileiri-tekstilleni. Suuri kiitos Nina! Sunnuntaina sitten tapasimme Milankin sillä otimme osaa Somerniemellä olleeseen Match Show:hun. Mila oli hurmaava ja ilmeisesti mökkeily oli ottanut oman osansa neidin virroista, sillä mila oli huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi tavatessamme. Valitettavasti ikävät emännät taas kiesivät kaiken remuamisen... Mila meni todella hienosti kehässä ja sai Uma Aaltoselta punaisen nauhan. Omalla vuorollamme menimme Wagen kanssa kehään ja vastassa meitä oli englannninspringerspanieli. En tiedä mitä Uma tarkoitti sanoessaan, että hänellä on oma systeeminsä ja katsoo ettei samoja koiria mene samaan kehään, mutta sininen nauha laitettiin hihnaan lopulta kiinni. Sinisten kehässä oli todella ahdasta, mutta olosuhteisiin nähden Wage meni todella nätisti ja pääsimme kuuden parhaan joukkoon ennen kuin saatiin lopullinen kiitos. Punaisten kehässä oli tietenkin myös melkoinen ryysis, mutta kuinka kauniisti Mila käyttäytyikään! Valitettavasti tuomari ei tätä niin arvostanut... Myöhemmin spekuloimme, että Mila olisi voittanut varmasti jos olisi "vilkkuttanut" tuomarille ;) Valitettavasti oikeissa näyttelyissä kyseinen temppu ei ole toivottua ;) Oli kuitenkin ihan mukavaa olla ulkona hyvässä seurassa ja tavata tollerista kiinnostuneita. Kiitoksia seurasta myös Sinille ja Taaville!
Tämä teksti voi olla melko sekavaa sillä olen ollut viime yön töissä. Wage oli ollut levoton koko yön ja herätellyt Pertsaa, jolla muuten alkoi loma. Aamulla sain haukut kotiin palatessani, mutta sen jälkeen vetäydyimme jatkamaan unia. Wage nukkui jopa 11:30 asti!! Miesten noustua jouduin jossain vaiheessa laittamaan korvatulpat korviin sillä makuuhuoneen oven takaa kuului pientä vinkunaa ja naapurin lapset remusivat ulknoa. Nyt Wage on sitten hyvin väsynyt tolleri, sillä yleensähän tuo nukkuu päivät. Nyt ei sitten ole nukkunut lähes yhtään sillä onhan se nyt perin ihmeellistä, että emäntä on suljetun oven takana hiljaa koko päivän! Nyt pitäisi lähteä ulos jotta poju nukkuisi yöllä ja huomenna yritetään jos onnistuisi, että saisimme molemmat nukuttua samassa huoneessa päivän. Saa nähdä kunka käy...

Torstai 3.6.2004 Leirijännitystä!

Huomenna suuntaamme Wagen kanssa kaksin matkamme uskollisella Volvollamme kohti Ruovettä ja Haapasaaren lomakylää! Viime vuonna tähän aikaan lueskelin muiden tollereiden sivuja ja päätin pienessä mielessäni, että Tollerileirille kyllä lähden jos ko. rodun edustaja tähän talouteen tulee. Ja huomenna sitten vihdoin lähdetään!!! Majoittaudumme samaan "lukaaliin" Riikan ja Akun kanssa. Saapa nähdä meneekö mökki nurin nuorten herrojen leikkiessä ;) Akulla on huomenna 1-vuotis syntymäpäivä, ehkäpä pojat painivat sitten sen kunniaksi! Olemme ilmoittautuneet taippari-ryhmään ja tätä silmälläpitäen kävimme eilen Somerniemen kirkkorannassa heittelemässä Lauri Lokkia järveen. Intoa jätkällä oli ihan mielettömästi! Mitään ongelmaa ei veteen menossa eikä uinnissa ollut. Vauhti oli vedessäkin niin kova ettei edes niska kastunut :) Ainoa ikävä juttu oli se että Lauri ei palautunut käteen asti vaan lähes aina metrin-puolentoista päähän. Kyllähän se sitten tuotiin käteen kunhan ensin varmistettiin emännän liikkuminen kauemmas "saaliista" ja uudelleen noutoon lähetys. Tollerimaista venkoilua, sanon minä!
Tollerileirillä Wagelta otetaan elämänsä ensimmäinen verikoe ja sitten juhannukseen mennessä saadaan selville mitä PRA-genotyyppiä jäppinen on. No, ennen tuota tulosta ehditään tehdä vielä vaikka mitä. Ensi viikolla olisi tarkoitus osallistua Salon Seudun Noutajien järjestämiin MEJÄ (jäljestys) treeneihin ja viikon päästä Sauvossa olevaan näyttelyyn. Wagella on totisesti karvanlähtö päällä. Karvaa on enemmän kaikkialla muualla kuin koirassa! No saa nähdä kuinka paljon sitä vielä koirassa on 12.6.
Täytyy alkaa varmaan pakkaamaan jo... Perhosia on vatsanpohjassa ;)