Tiistai 7.12.2004
Nyt on emäntä kokenut Messukeskuksen tunnelman!! Neljänä päivänä paikalla (ei kuitenkaan niin montaa tuntia kuin jotkut ;) ) ja
keltaiset liivit siis päällä molempina näyttelypäivinä. Torstaina laitettiin kehiä kuntoon ja sitä samaa jatkettiin vielä
perjantaina. Perjantai iltana sain kyydin Riikan ja Akun luokse ja heillä
yövyin sitten kaksi yötä. Oli todella mukavaa tutustua Akuun ihan kotioloissa ja ilman sitä omaa hösöttävää karvakorvaa ;)
Launtaina sekä sunnuntaina olin häkkikehissä valvomassa homman sujuvuutta. Tollerithan olivat näytillä lauantaina,
valitettavasti nartut ja urokset olivat eri kehissä joten narttuja en ehtinyt seuraamaan ollenkaan. Uroksistakin jäi pennut
näkemättä ja pääsin kehän laidalle puolessa välissä junnujen esiintymistä. Wagen veli Wallu oli junnuissa ja saldona oli
EH JUK4. Wallu käyttäytyi todella mukavasti kehässä ja on selvästi kehittyneempi kuin tuo meidän rimpula. No, eipä tarvitse
paljoa odotella Turun Top Dog Showsta, mutta käydään kuitenkin näytillä ;) Paljon oli tollereita näytillä ja montaa erilaista
"mallia". JV-04 -titteli meni ansaitusti Delille. Onnittelut heille!! Paljon tuli
uusia tuttavuuksia ja monet tutut nimet saivat kasvot. Kiitokset koko muulle talkooväelle!
Ostettuani ruokaa Wagelle messarista, joutui isäntä ajamaan minua hakemaan. Wage oli tietenkin mukana ja kävimmekin lenkillä
ennen kotiin suunnistamista. Aku ja Wage tulivat mukavasti toimeen jälleen kerran ja todettiin, että ensi kesänä voidaan
lähteä hyvillä mielin Tollerileirille :)
Eilen kävimme Wagen kanssa Turun Tolympialaisissa. Tässä selitys miksi emme pärjänneet: emännän heittokäsi on sanalla sanoen
HUONO!! Koira toimi hyvin ja kontakti oli mielestäni mahtavaa, mutta mutta.... Miten voi olla näin huono heittämään! En
meinannut millään saada dummya "laskeutumis alueelle". Joko heitto oli liian lyhyt tai sitten meni yli. Wage kyllä tykkäsi kun
sai noutaa monta kertaa!! Sitä vain häiritsi dummyyn tarttunut hiekka. Emme siis päässeet palkintosijoille vaikka lahjoimmekin
tuomariakin ;) Nauvolaisille onnittelut kaksoisvoitosta!! Wagen sukulaisiakin oli paikalla kiitettävästi: Wallu-veli, Vili-eno,
Donna-emänemä ja Tuikku-puolitäti. Valitettavasti kuvat onnistuivat huonosti, mutta laitoin kuitenkin esille muutaman.
Keskiviikko 1.12.2004
Taas on aikaa vierähtänyt viime päiväkirja merkinnästä... Salon Seudun Noutajien kokouksessa emännästä leivottiin hallituksen varajäsen. Tollerikerhon
kokoukseenkin osallistuin, mutta onneksi vierustoverit saivat ne luottamustoimet ;)
Lonkkakuvien tuloksista soittelin Kennelliittoon ja ilokseni sain kuulla lonkkamaljojen olevan syvät, joten katsotaan jos vielä vuoden päästä
kuvautettaisiin jäppinen uudestaan. Löysyys oli siis syynä tuohon kuvista tulleeseen tulokseen. Huomenna on ilmeisesti viimeinen osteopaattikäynti.
Taas jännittää mitä selälle on tapahtunut... Lumentulon myötä pyöräileminen on jäänyt vähemmälle ja vaikuttaa siltä kuin Wage yrittäisi kirputtaa
selkää taas enemmän. Lenkit mennään edelleen reipaasti askeltaen, mutta hölkkääminenkään ei liukkailla (vaikka onkin nastat alla!) oikein onnistu.
Olen ottanut yhteyttä eläinfysioterapeuttiin joka toimii Salossa, mutta aikaa en ole vielä varannut.
Lähinnä vain tarkistin, että hän hoitaa koiria. Huomisen jälkeen olisi tarkoitus kysellä tarkemmin aikaa ja hintoja. Tuolta saadaan toivottavasti
lisäohjeita liikuntaan ja lihastasapainon kehittämiseen.
Wagella oli sidekalvontulehdus vasemmassa silmässä. Joskus voi käydä niinkin, että
vahingossa tuikkasee rakasta koiraa silmään rapsuttessaan kuonoa. Näin kävi meillä ja tulehdus siitä tuli. Onneksi ei sarveiskalvoon tullut
mitään "vammaa" ja tulehduksesta päästiin viikon tippakuurilla. Eläinlääkärillä Wage tuli punnittua ja lukemiksi saatiin 19,3 kg.
Viime viikonloppuna olimme koko perhe hoitamassa kummityttöämme Emmiä. Wagehan ei ole oikein tottunut lapsiin ja siksi niitä arastelee. Edistystä tapahtui
rutkasti viikonlopun aikana ja lopulta Emmi saattoi kävellä aivan vierestä eikä Wage sännännyt pakoon. Yhdellä aikaisemmalla vierailulla Emmi pääsi
yllättämään Wagen ja halaamaan (yllättävän hellästi) kaulasta! Fiksu koira ei liikkunut ollenkaan ennekuin Emmi päästi irti! Jos tuo otus
olisi ottanut heti jalat alleen, olisi likka mennyt komiasti nurin... Wage oli kyllä väsynyt hoitokeikan jälkeen, raukka kun ei oikein osannut
rentoutua vieraassa paikassa. Eilen herra sai lisää "lapsiintotuttelua" sillä kävimme moikkaamassa kaveriani ja hänen kahta poikaansa (3v. ja 1,5kk).
Wage hiukan riehaantui pihalla vapaana ollessaan ja sain ottaa sen vierelleni istuksimaan. Pelkäsin sen sieppaavan Joonan rukkasen siinä reuhkatessaan.
Vauvasta (nimetään sunnuntaina) Wage oli myös kiinnostunut ja pääsikin haistelemaan pikkuista herraa.
Viikonlopun Wage saa viettää isännän kanssa, sillä emäntä on Messukeskuksen näyttelyssä talkooväessä. Kiirettä varmasti riittää, mutta kokemus on
varmasti antoisa!