Maanantai 7.4.2007

Intro otti eilen osaa Pälkäneellä järjestettyyn leikkimieliseen epäviralliseen nome-kokeeseen nimeltä Pirkan Damit. Aamu aloitettiin kerrankin sopivan ajoissa ja koirat pääsivätkin avaaman päivän lähiniityllä kirmaten ja sorsia joessa ihmetellen. Tuo taisi olla ihan sopiva aloitus kummallekin ja varsinkin Intro nautti silminnähden vapaasta juoksentelusta. Pälkäneelle kuitenkin meistä lähti vain emäntä ja Intro. Perillä kävin ilmoittamassa koiran ja siirryin katsomaan suorituspaikkoja. Meille sopi parhaiten aloittaa hausta, jossa oli 6 damia melko pienellä alueella. Alue ei ollut kovin syvä, mutta sen katkaisi oja. Lisää häiriötä koirille tuotti lähetyspaikan takana kulkenut tie jolla katsojat ja vuoroaan odottavat olivat. Seuraavalla rastilla tehtävinä oli ohjaus, jossa oli kaksi damia jonossa. Motivaattorina ohjauksen suuntaan ammuttiin laukaus starttipistoolilla. Mitään polkua ei ohjauksen suuntaan ollut, mutta selvä reitti kuitenkin. Ohjauksen jälkeen oli kaksoismarkkeeraus peitteiseen maastoon.
Tietäen suurinpiirtein millaisia tehtäviä oli odotettavissa, olin harjoitellut Intron kanssa nenänkäyttöä hakualueella dameja piilotellen ja pienillä hakualueilla. Lisäksi olimme tehneet muistinoutoja tuota markkeerausta silmällä pitäen. Linjaa emme olleet harjoitelleet lainkaan viime aikoina ja sen sitten huomasikin Intron suorituksessa... Mutta aloitetaan siitä hausta. Meidän joukkueesta, johon kuului Intron sisaruksista Rasmus (Siipiveikon Rasmusrepohäntä) ja Luma (Siipiveikon Lumalumimarja), Intro oli ensimmäisenä vuorossa. Intro ei onneksi ottanut häiriötä lähellä olleista ihmisistä ja koirista. Suurimman osan ajasta (hakuaika rajoitettu 3:een minuuttiin) natiainen teki hyvää työtä, vaikka hetkellisesti keskittyminen herpaantuikin hajujen maailmaan. Tasaiseen tahtiin tuli dameja, yhteensä 4/6. Ne kaksi alueelle jäänyttä olivat ojan toisella puolella jonne Intro ei jostain syystä mennyt. Se kulki kyllä ojan pohjaa, mutta eihän se damien haju sinne laskeutunut, vaikka ihan lähellä reunaa olivatkin. Hausta Introlle 15/20 pistettä. Odottelun jälkeen pääsimme seuraavalle rastille, jossa sielläkin oli yllättävän paljon ihmisiä katselemassa ;) Tuomarin kerrottua ohjaustehtävän suorittamisesta asetuimme paikallemme ja otin Intron hihnasta. Natiainen pysyi hyvin paikallaan laukauksessa ja lähetin sen linjalle. Intro juoksi ensimmäisen damin yli vaikka pillitinkin mielestäni oikeassa kohdassa. Korvat eivät siis olleet kuulolla... Intro ei edennyt toisellekaan damille ja otin sen uudelleen lähetykseen. En muista enää oliko se tuo toinen lähetys vaiko jo kolmas jolla Intro selvästi alkoi turhautua ja piippaamaan. Ohjaajasta se aika tuntui ainakin minuuteilta joka tuossa lähetyksessä käytettiin... Joka kerta kun kumarruin koiran viereen ja laitoin käden ohjauksen suuntaan kuului "PIIP!" ja suoristin selkäni enkä lähettänyt koiraa. Lopulta jopa pelkkä asteen kumartuminen aiheutti jo äänen! Sitkeästi nousin aina ylös kunnes Intro vihdoin oli hetken hiljaa ja pystyin sen lähettämään. Eihän se mitään linjaa ottanut ja yritin sen pysäyttää. Koira pysähtyikin noin kaksi metriä minusta ja jäi onnellisena tuijottamaan vieressämme olleen kuusen oksia "Jee, se dami on tuolla!". Hmph... Olipas ohjaajan tähtihetkiä :D Dami saatiin vihdoin ylös kun olin sen käynyt Introlle näyttämässä ;) Toista ei edes sitten yritetty. Pisteitä tästä 8/20. Markkeerauksessa Intro pysyi hyvin paikoillaan heittojen ajan ja säntäsi luvan saatuaan viimeksi heitetylle damille ja palautti sen suoraviivaisesti käteen. Toiselle damille Intro lähti hyvin kunnes ilmeisesti sai jonkun hyvän hajun kirsuunsa ja kaarsi vasemmalle ja jäi haistelemaan maata. Epäilin otuksen kohta nostavan konttia ja ennakoivasti rykäisin kuuluvasti. Intro onneksi heräsi koomastaan ja muisti mitä oli tekemässä ja kävi heittäjästä ottamassa hiukan tukea ja meni toiselle damille. Intro palautti sen suoraviivaisesti ja käteen. Pisteitä markkeerauksesta 15/20.
Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen Intron suorituksiin. Toki harjoiteltavaa löytyy kuten pitääkin, mutta nyt taas tuli todistettua se, että kyllä se vähäinenkin treenaaminen auttaa ;) Ainoa hyvin suuri miinus Introlle tulee tuosta ääntelystä. Se on rasittavaa ja raivostuttavaa, vaikka se työskennellessään onkin suurimmaksi osaksi hiljaa. Turhautuessa pilli löytyy kirsusta kuten ohjauksessa tuli todistettua. Muuten Intro käyttäytyi siivosti ja oli jopa hihnassakin melko kauniisti. Kyllä tuo tapahtuma on vaan mukava ja varsinkin kun tapaa siellä yhä enenevissä määrin tolleristeja koirineen :D