Lauantai 12.8.2006

Ei kelvannut varis tänään... Hakualueelta tuotiin vain yksi varis jalkoihin. Muuten aika alueella meni kuseskeluun, kakan haisteluun, varisten ihmettelyyn ja niiden satunnaiseen siirtelyyn. Tällä kertaa veteen mentiin reippaammin kuin viimeksi ja palautus vedestä tapahtui kohti emäntää, eikä kolmen metrin päähän kuten viimeksi. Rannalla painostin tuomaan lähemmäs rantaa, olisi ehkä pitänyt pakittaa reilusti. Olisikohan sitten tullut maalle asti? Meidän vuoromme oli numerolla 7 joten tällä kertaa vuoroa odotellessa kuultiin laukauksia. Ei niin mitään reagointia koiralta :D Muutenkin Wage otti rennosti, ehkä kuitenkin liiankin rennosti. Se jopa makoili pää maassa vuoroamme odotellessamme. Tällä kertaa emäntäkin oli huomattavasti rennompi ja pystyi jopa naureskelemaan ja juttelemaan oman vuoron aikana ;) Eikä muuten ota päähän yhtään niin paljon kuin viimeksi. Tänään on uusi-vanha pakastin laitettu jäätymään ja variksia tulee illalla melkoinen lasti. Emme siis ole luovuttamassa, EHEI :) Treenejä jatketaan entistä päättäväisemmin, mutta seuraavaa starttia voidaan joutua odottamaan ensi kevääseen.
Viime viikonloppu vietettiin Sawossa eli Kuopion perukoilla. Erittäin laadukkaana mökkiseurana meillä oli Nina ja Harri omine karvakorvineen eli Mila ja Lene sekä joukon jatkona myös Jassu, jonka oma kotiväki ei päässyt paikalle. Majoitus oli hyvä joskin siihen liittyi muutamia lieveilmiöitä joita on mukava muistella jälkeenpäin. Sawolaiset ovat mielestäni edelleen lystikkäitä ;) Wage esiintyi kehässä Erittäin Hyvin ja se oli Toller Showssa odotettu tuloskin. Valitettavasti Wagen miehiin liittyvä arastelu nosti jälleen päätään. Sillä on ilmeisesti muutamasta mieskontaktista jäänyt jotain hampaankoloon, eikä siksi luota miehiin jollei niihin ole tutustunut. Paikallaan se kyllä pysyy ja alistuu kohtaloonsa kun sitä jämäkästi siinä paikallaan pitää. Kun tutustuminen on tapahtunut Wagen ehdoilla se kyllä pitää miehistä enemmän kuin naisista ;)