15.8.2005

Eilen kävimme jälleen pyörähtämässä kehässä. Tällä kertaa paikkana oli Auran kaikkien rotujen näyttely. Paikalla oli sangen paljon koiria ja ihmisiä tai sitten se vaan tuntui siltä sillä käytävillä oli tuskaista kulkea. Kehät olivat myös pienimmät mitä minä olen tollereilla ikinä nähnyt. Onneksi omassa luokassamme ei ollut kuitenkaa ruuhkaa sillä Wage lisäksi avoimeen luokkaan oli ilmoitettu vain 2 urosta. Wagella on karvanlähtö parhaimmillaan ja sen huomaa niin koirassa kuin kotonakin ;) Wage kuitenkin sijoittui toiseksi parhaaksi urokseksi heti upean Wincentin jälkeen. Onnea nauvolaisille!
Nyt ei ole seuraavaa näyttelyä tiedossa ja hyvä niin. Saa tuo jäppinen kasvattaa karvansa takaisin. Keskitymme sitäkin paremmin tokon avo -luokan liikkeisiin ja jatkamme hyvin edenneitä paukkutreenejä. Harkinnassa on hankkia talveksi oma damiheitin, mutta katsotaan nyt. Tarkoitus olisi kokeilla myös kyyhkystystä Wagen kanssa, emäntä oli jo hiukan oppimassa ;)

5.8.2005

Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin varmaan tollerisivuja selaillessaan meidän visiteeranneen Espoossa tapaamassa Akua, Kepeä, Riikka ja Tommia. Kepe oli todella eläväinen ja ihana uusi tuttavuus kun taas Aku tuntui viihtyvän sylissä rapsuteltavana. Isojen poikien (tarkoitan siis Wagea ja Akua) välillä oli jälleen sellainen "en huomaa sinua"-mentaliteetti alun muutaman pörinän jälkeen. Vierailu sujui leppoisasti, paitsi koirilla, jotka kaikki pääsivät treenaamaan. Wage ja Aku metsään dameilla, vaakulla ja kanin nahalla ja Kepe treenasi yksinoloa kotosalla. Kaikilla meni hyvin vaikka metsässä kuuluikin 1 pe*#%*le kun Wage lähti luvatta noutoon markkeerauksessa. Hyvin tuo sitäkin totteli ja palasi paikalleen ;) Treenien jälkeen teimme vielä lenkin ja Wage kävi vähän uimassa. Uinnin jälkeen otettiin muutama yhteisposeeraus ja ihmettelin mikä Wagelle tuli kun ei tahtonut hetken istumisen jälkeen olla enää istualtaan. Mitään kipuun viittaavaa ei ollut huomattu (ääntä, ontumista tms.) ja jatkoimme matkaa. Hetken kuluttua kuitenkin ihmettelimme mikä ihme jäppisen tuli... Se kulki perässäni ihan apaattisena korvat pitkin päätä, häntä alhaalla ja hyvin hitaasti. Edelleenkään se ei ontunut eikä aristanut tutkittaessa mitään paikkaa. Mitään syytä ei käytökselle siis löytynyt. Takaisin Kepen luo saavuttuamme Wage asettui makuulle Akun pedille ja oli niiiin surkean näköinen. Hetken maattuaan se nousi ylös ja selvästi aristi astua toiselle takajalalleen. Kinttu siis tarkempaan syyniin. Mitään ei vieläkään näkynyt päällepäin, mutta jostain suttaantui verta kädelleni. Jäppiseltä löytyi kintereen alapuolelta selvä ruhje! Ilmeisesti uidessa se on potkaissut voimakkaan uintiliikkeen ja se onkin pysähtynyt johonkin keppiin/uppotukkiin tms. Tassu turposi sitten melkoiseksi, mutta mitään murtumaan viittaavaa siinä ei ilmennyt. Hetken lepäiltyään Wage haastoi jo Kepeä leikkimään kanssaan. Muutama päivä mentiin sitten rauhallisilla lenkeillä ja turvotuskin laski. Juuri edellisellä viikolla tokotreeneissä Wagelle tuli palkeenkieli etutassun ylimpään anturaan. Onneksi tuokin vamma parani nopeasti ja ylimääräinen nahkasuikalekin on jo lähtenyt. Jalkojen kanssa on muutenkin ollut ongelmia, sillä tassujen punoittaminen on palannut kiusaksemme. Tällä hetkellä on menossa K-Hex shampoo kuuri eli joka ilta pestään tassut hyvin ja shampoon annetaan vaikuttaa 10 minuuttia. Tästä syystä kaukokäskyjä onkin harjoiteltu päivittäin, vessassa ;) 10 minuuttia on nimittäin tollerin elämässä piiitkä aika...